Päätin aloittaa blogin kirjoittamisen että saisin kaikille kertoa omista huolistani. Kommentoikaa ihmeessä.
Elämäni on koko alkusyksyn pyörinyt vain paikallaan. Koulussa koenumerot ovat olleet vähintäänkin loistavia. On paraskaveri, mutta silti sisältä päin niin tyhjä olo. Paraskaverini ‘suuttuu’ aina kun saan häntä paremman numeron kokeessa ja alkaa haukkumaan itseään. Muutaman kerran tänä vuonna olen ollut niin turhautunu että en ole keksinyt muuta vaihtoehtoa kuin itsemurha. Jokin on kuitenkin aina nostanut minut ylös pohjalta. Kaikki luulee että olen vahva. Koulussa on korkokengät ja nahkatakki, mutta silti olen sisältä vielä todella heikko. Lodhutan ja autan aina muita vaikka itsellänikin menee huonosti. Minua on koulukiusattu koko ikäni. Se on ollut ns. piilokiusaamista. Ketään opettaja ei ole huomannut sitä enkä ole kehdannut kertoa että minua haukutaan kun opin vasta toisella luokalla uimaan, minua haukutaan pallopääksi minua haukutaan läskiksi. Itsetuntoni on todella alhaalla vaikka tiedän ettei pitäisi välittää.
Luulin saavani uudesta harrastuksesta voimaa joten aloitin omien laulujen kirjoittamisen. Niin, se auttoikin. Laulujen kirjoittaminen on minulle terapiaa. Tunnen olevani tärkeä harvoin. Paraskaverini ei ole huomannut minussa mitään outoa sillä on itse aina niin turhautunut myös. Toivoisin että hän huomaisi joku päivä ja kysyisi mikä on. Silloin tuntisin itseni tärkeäksi. Joku välittäisi minusta. Ehkä joku päivä. Siihen päivään asti olen aina koulukiusattu pullukka. Koulussa minua jahdataan ja päälleni syljetään. Olen hetki hetkeltä enemmän luovuttamassa, mikä minut nostaa aina pohjalta ? Vanhemmilleni olen yrittänyt kertoa, mutta he sanovat vain että sinulla on nyt vaan niin paha murrosikä. Ei, ei se ole siitä kiinni. Olen heikko, hauras ja en luota itseeni. Liikuntatuntisin teen kaiken tarkoituksella väärin ettei joku alkaisi haukkumaan enemmän. Paraskaverini on hyvä kaikessa. Toivottavasti minäkin vielä joku päivä.